Vuonna 1958 järjestimme ensimmäisen kielimatkamme, ja upouusi matkailukonsepti nuorille oli syntynyt! Siitä lähtien yli 1,2 miljoonaa nuorta on kokenut uuden kielen oppimisen ilot, ja henkilökohtaisen kasvun ja kehityksen uusien kulttuurien ymmärryksen ohessa. STS Educationin laaja valikoima kielimatkoja ja vaihto-ohjelmia auttaa nuoria näkemään maailmaa. Ammattitaitoinen henkilökuntamme on mukana alusta loppuun.
STS on lyhenne sanoista Student Travel Schools. STS on yksi maailman johtavista koulutusalan yrityksistä, joka tarjoaa nuorten vaihto-ohjelmia. Meillä on toimipisteitä useissa maissa eri puolilla maailmaa ja verkosto, johon kuuluu loistavia kouluja, mukavia isäntäperheitä sekä upeita kansainvälisiä kollegoita ja yhteistyökumppaneita. Mietimme jatkuvasti uusia keinoja, jotta nuorten asiakkaidemme kokemuksista tulisi entistäkin ikimuistoisempia!
Pyrimme jatkuvasti kehittämään ohjelmatarjontaamme, jotta pärjäisimme alati muuttuvassa maailmassa tarjoten nuorille mahdollisuuden kasvaa koulutuksen ja kulttuurivaihdon kautta. Ohjelmamme rohkaisevat nuoria laajentamaan kansainvälistä perspektiiviään ja vahvistamaan ymmärrystään eri kulttuureista.
STS Educationissa tarjoamme nuorille mahdollisuuden saavuttaa koko potentiaalinsa. Luomme perustan ajatusten ja arvojen vaihdolle, rakennamme suhteita yli rajojen ja edistämme henkilökohtaista, sosiaalista ja kulttuurista kehitystä.
STS vision:
To empower young people to reach their full potential through international education and cultural exchange while contributing to global understanding.
STS mission:
Through high-quality programs, personalized service, and extensive experience, STS Education aims to be the top choice for young people and their parents seeking international education and cultural exchange.
STS:n koulut ja ohjelmat ovat saaneet useita akkreditointitodistuksia monilta kansainvälisesti tunnustetuilta organisaatioilta. Nämä pätevyystodistukset osoittavat, että ohjelmamme täyttävät laatustandardit johtamisen, resurssien, ympäristöasioiden, opetuksen tason, hyvinvoinnin ja huolenpidon osalta. STS on jäsen useissa matkailualan ja opiskelijavaihtojärjestöjen liitoissa, mikä on takuu siitä, että meillä on tukena suuri ja luotettava alan yritysten verkosto.
Alliance on kansainvälisten koulutus- ja kulttuurivaihtojen yhdistys, joka toimii kollektiivisena julkisen politiikan äänenä USA:n kansainväliselle koulutus- ja kulttuurivaihtoyhteisölle.
www.alliance-exchange.org
The Council on Standards for International Educational Travel (CSIET) on voittoa tavoittelematon järjestö, joka on sitoutunut toisen asteen kansainvälisen koulutuksen laadun tarkkailuun ja parantamiseen. STS:llä on ollut kunnia olla CSIET:n jäsen jo useamman vuoden ajan.
www.csiet.org
STS on myös NZCIE:n, the New Zealand Council for Intercultural Educationin virallinen jäsen. NZCIE:n tavoitteena on edistää maailman kansainvälisyyttä auttamalla ihmisiä kehittymään kohti maailman kansalaisuutta ja ymmärtämään vieraita kulttuureja ja elintapoja. NZCIE:n jäsenyyden edellytyksenä on mm. järjestön kulttuurienvälisen koulutuksen hyvien käytäntöjen periaatteiden ja sääntöjen hyväksyminen ja niiden mukaisesti toimiminen.
www.nzcie.org.nz