Historia

STS:n historia

Kaikki alkoi vuonna 1958 miehestä nimeltä Lars Magnusson ja hänen enteellisestä visiostaan siitä, miten maailma toimisi tulevaisuudessa ja mitkä asiat olisivat välttämättömiä uudempien sukupolvien elämän ja tulevaisuuden parantamiseksi. Magnusson oivalsi, että tulevaisuudessa hyvät vuorovaikutustaidot, erilaisuuden ja erilaisten kulttuurien ymmärtäminen sekä yhteenkuuluvuuden tunne olisivat elintärkeitä rauhalle, vauraudelle ja kehitykselle. Magnusson otti missiokseen tarjota nuorille valmiuksia tulevaisuuteen. Hän sai vallankumouksellisen idean, jollaista yksikään yritys ei ollut tehnyt aiemmin suuremmassa mittakaavassa: hän päätti järjestää matkan, jossa nuoret lähtisivät maailmalle ilman vanhempiaan. Tämän avulla he kasvaisivat ihmisinä, oppisivat uutta kieltä ja tulisivat maailmankansalaisiksi.

Keväällä 2023 STS Education täytti 65 vuotta. Katso tästä STS:n tarina ensimmäisestä kielimatkasta aina nykypäivään saakka!

Olemme tarjonneet huikeita kokemuksia jo vuodesta 1958

STS on lyhenne sanoista Student Travel Schools, ja siitä lähtien kun vuonna 1958 aloitimme toimintamme, on yli miljoonaa seikkailunhaluista nuorta tarttunut mahdollisuuteen nähdä uusia paikkoja, kokea uusia kulttuureita ja oppia uusia kieliä kanssamme. Tänä aikana he ovat saaneet paljon uusia ystäviä eri puolilta maailmaa, selvinneet henkilökohtaisista haasteista, nauttineet auringosta, kokeneet ilon ja riemun hetkiä sekä selvinneet hyvästien aiheuttamista suruista. Ennen kaikkea he ovat oppineet yhtä ja toista erilaisista kulttuureista ja saaneet tuntea elävänsä osana kansainvälistä maailmaa. Joten mistä kaikki STS:llä alkoi?

STS järjesti ensimmäisen kielimatkansa, kun kesällä 1958 pieni joukko ruotsalaisnuoria matkusti Itävallan Mattseehen, missä he pitivät hauskaa ja harjaannuttivat saksan kielen taitojaan muutaman viikon ajan. Reissu oli menestys, ja seuraavana vuonna 600 nuorelle opiskelijalle järjestettiin vastaavanlainen kielimatka Englantiin. Pian tämän jälkeen yli 2000 nuorta osallistui vuosittain STS:n kielimatkalle. Nopea kasvu mahdollisti kohdevalikoiman kasvattamisen uusiin maihin.

Toimimme nyt 12 maassa ja lähetämme vuosittain tuhansia nuoria opiskelijoita lukiovaihtoon 20 maahan eri puolille maailmaa rakentaen siltoja ihmisten välille. Tarvitsemme tulevaisuuden, jossa hyvä viestintä, monimuotoisuuden ymmärtäminen ja tunne yhteydestä koko ihmiskuntaan ovat ratkaisevan tärkeitä rauhan, vaurauden ja edistyksen kannalta.

STS:n omistaa nykyään Educatius, mutta se oli aiemmin perheyritys. Nykyään keskitymme ydinohjelmaamme: lukiovaihtoon. Uskomme, että tämä on ohjelma, joka voi tarjota eniten hyötyä nuorille tänä päivänä. Uskomme, että kokemuspohjainen oppiminen on paras tapa kasvaa, kypsyä, saada haasteita ja parantaa itseluottamusta.

STS:n tärkeimmät virstanpylväät

Toimivuosiimme on mahtunut monta muutosta sekä merkittävää kasvua. Olemme uudistuneet aikojen saatossa ja sovittaneet tuotteitamme ja valikoimaamme kansainvälistyvän maailman mukaiseksi. Ohessa tärkeimmät virstanpylväät STS:n historiassa.


1958

Matka alkaa Lars Magnusson järjestää maailman ensimmäisen kansainvälisen nuorten kielimatkan. Ryhmällinen nuoria matkustaa Ruotsin Göteborgista Itävallan Mattseehen junalla ja viettää kaksi aurinkoista viikkoa saksan taitojaan hioen.


1959

Vain vuotta myöhemmin esitellään Englanti uutena kielimatkakohteena ja menestys on välitön: yli 600 nuorta matkustaa brittikulttuurin sydämeen kanssamme. Muutaman vuoden sisällä nousee kesän kielimatkalaisten määrä 2000 nuoreen. Lars Magnusson on osoittanut olevansa pioneeri ja STS Educationista on tullut maailman ensimmäinen kielimatkaorganisaatio.


1968

STS kansainvälistyy entisestään ja on avannut toimistot Norjaan, Tanskaan, Suomeen, Saksaan ja Italiaan.


1971

Toiminta laajenee ja uutena tuotteena esitellään vaihto-oppilasohjelmat USA:han. Kansainvälisen kiinnostuksen kasvaessa on tarve kansaivälisen opiskelun ja kulttuurivaihtojen erilaisille muodoille ehdoton.


1976

Englanti on kielimatkakohteiden ehdoton suosikki. Erityisesti nuoret ovat mieltyneet Lontooseen ja etelärannikon kohteisiin. Jokaisen nuoren haaveena on treenata englannin osaamistaan ja tutustua brittikulttuuriin paikallisessa perheessä majoittuen. Kielimatkoihin liitettävät harrastuskurssit nostavat suosiotaan ja tarjolla on mm. golf-, tennis-, uinti- ja ratsastuskursseja.


1980

Siirryettäessa uudelle vuosikymmenelle on kielimatkakohteissa jo mistä valita ja tarjolla ovat Englanti, Malta, Ranska, Espanja, Saksa, Itävalta, Sveitsi ja USA, yhteensä yli 50 kurssikohdekaupunkia.


1982

Yhdysvaltain presidentti tekee nuorisovaihto-aloitteen, joka
ajaa oppilasvaihtojen mukanaan tuoman kansainvälisen ymmärryksen tärkeyttä. Vuosien saatossa ovat STS:n oppilaat päässeet tapaamaan usemapaakin USA:n presidenttiä.


1984

Tarjoamme eurooppalaisille nuorille mahdollisuutta vaihto-ohjelmaan USA:n lisäksi myös Uudessa-Seelannissa ja Australiassa. Ja sama kuvio toisinpäin, oppilaita saapuu Australian ja Pohjois-Amerikan mantereilta Eurooppaan. Suosituimmat kohteet ovat Italia, Ranska ja Ruotsi.


1995

Yleisurheilun maailmancup järjestetään Ruotsi Göteborgissa.
STS toimii kisojen virallisena sponsorina ja kieliasiantuntijana
tuoden paikalle yli 100 työntekijää ympäri maailmaa. Järjestämme myös kilpailijoiden kuljetuksia Göteborgissa tunnistettavan punaisilla Lontoolaisilla kaksikerrosbusseilla.


2002

Kasvettuamme 80- ja 90-luvuilla huimaa vauhtia, on meillä vuonna 2002 toimistot jo 22 maassa, uusimpina aluevaltauksina mm. Kiina ja Etelä-Korea.


2009

51 vuoden toiminnan kunniaksi saamme kunnian palvella miljoonatta asiakastamme! Juhlan kunniaksi jaamme stipendejä kansainvälisiä vaihto-ohjelmia ja kielimatkailua edistääksemme.


2017

Kaikki Ison-Britannian kielikurssimme saavat maailman arvostetuimman British Councilin akkreditoinnin.


2019

Kestävämpiä matkustusmuotoja kehittäessämme lisäämme valikoimaan pienemmän hiilijalanjäljen kielimatkan, ´Brighton by train´. Brightoniin haaveilevat nuoret voivat nyt monista Euroopan maista käsin taittaa matkansa junalla.


NYT

Jatkamme ylpeänä missiotamme tarjota nuorille mahdollisuuksia ottaa askeleita kohti kansainvälisempää minää kehittämällä tuotteitamme ja tuomalla markkinoille uusia innovaatioita. Pyrimme vastaamaan kysyntään ja kuuntelemalla asiakkaitamme tarjoamaan matkoja jokaiseen makuun, aina kaikista seikkailunhakuisempiin ja vaativimpiin globetrottereihin saakka.