Vaihto-oppilasohjelmat, 14–18-vuotiaille

Jenny päätti opiskella Costa Ricassa

Tue May 02 2023

Jenny Norjasta lähti Costa Ricaan vaihtoon.

Miksi päätit lähteä vaihtoon?

Olin aina halunnut lähteä vaihto-oppilaaksi, kiinnostus siihen alkoi jo aivan pienenä. Siskoni kertoivat minulle vaihdoistaan ja matkoistaan. Niinpä minunkin unelmani on aina ollut matkustaminen, ja vaihto-oppilasvuosi on täydellistä siihen. Lisäksi tuli mahdollisuus nähdä, millaista on käydä lukiota toisessa maassa, ja miten erilaista teinien elämä on toisessa maassa ja kulttuurissa. Vaihtovuosi opetti minua ymmärtämään maailmaa aivan toisella tavalla kuin istuminen koulunpenkillä Norjassa.

Mihin maahan menit vaihtoon ja miksi valitsit juuri kyseisen kohdemaan?

Menin Costa Ricaan, koska halusin oppia espanjaa. Minua inspiroi myös maan kaunis luonto, ja kulttuuri, mikä on niin erilainen kuin kotimaassani Norjassa.

Millaista oli elää isäntäperheessä?

Isäntäperheeni oli todella iso ja toivotti minut lämpimästi tervetulleeksi. Pidän isäntäperheeseeni edelleen yhteyttä ja suunnittelemme että kävisin uudelleen heidän luonaan Costa Ricassa. Tietysti meillä oli välillä riitaa ja erimielisyyksiä isojen kulttuurierojen vuoksi, mutta yleisesti ottaen kaikki meni hienosti, ja olen hyvin kiitollinen siitä, että minulla oli isäntäperheenä juuri tuo perhe.

Millainen koulu oli?

Koulussa oli hauskaa! Koulussani oli paljon erilaisia eläimiä krokotiileista pesukarhuihin. Voisin sanoa, että pääsin kaikkein kivoimmalle luokalle, ja luokkakavereistani tuli parhaita kavereitani. Kaikki toivottivat minut tervetulleeksi sekä olivat vastaanottavaisia ja osallistavia. Opin myös paljon espanjaa kouluvuoteni aikana. Olin julkisessa koulussa, joten opetuksen taso ei ollut kovin korkea, mutta opin paljon espanjaa sekä asioita Costa Ricasta, sen ihmisistä ja kulttuurista.

Mitä teit vapaa-ajallasi? Löysitkö uusia harrastuksia?

Kokeilin monia erilaisia aktiviteetteja vapaa-ajallani, muun muassa uintia ja Tae Bota. Lisäksi vietin paljon aikaa isäntäperheeni kanssa. Joskus menin ystäväni luo opiskelemaan, koska olimme lähes naapureita.

Oliko helppoa saada uusia ystäviä?

Minun oli helppoa saada uusia ystäviä. Satuin onnekkaasti pääsemään aivan ihanaan luokkayhteisöön, ja luokkakaverini ottivat minut kaikkeen mukaan. Oli kylläkin vähän vaikeaa tutustua toisiin syvemmin, mihin suurimpana syynä oli kielimuuri. Onneksi muutaman kuukauden kuluttua asiat helpottuivat, eikä mitään suuria ongelmia toisiin ihmisiin tutustumisessa koskaan ollut.

Mikä oli suurin haasteesi? Miten selvisit siitä?

Suurin haaste oli kieli, mutta vähä vähältä opin espanjaa. Isäntäperheeni ja kaverini eivät juurikaan osanneet englantia, mikä ”pakotti” minut oppimaan espanjaa, koska vaihtoehtoa ei ollut. Olen ylpeä itsestäni siinä, että opin espanjan 10 kuukaudessa, ja nykyään osaan espanjaa jopa paremmin kuin englantia!

Mikä oli paras juttu vaihdon aikana?

Paras asia vaihtovuodessa oli se, että kasvoin ihmisenä ja maailmani avartui aivan uudella tavalla.

Mikä oli paras muistosi?

Paras muistoni vaihtovuodelta on ehkä ensimmäinen retkeni toisten vaihto-oppilaiden kanssa. Menimme Guanacasten maakunnassa sijaitsevalle Ostionalin luonnonsuojelualueelle, mikä on yksi kauneimmista Costa Rican alueista. Heräsimme neljältä aamulla katsomaan kilpikonnanpoikasia, jotka menivät mereen. Se oli paras retki minkä olen koskaan tehnyt.

Mitkä olivat tärkeimmät asiat, jotka opit vaihtovuoden aikana?

Tärkeimmät asiat, jotka vaihdon aikana opin, ovat espanjan kieli ja se, että ihmiset ovat erilaisia ja se on hyvä asia. Välillä saattoi olla vaikeaa keskustella ihmisten kanssa, varsinkin vanhempien ihmisten kanssa, koska vanhemmat ihmiset näkevät asiat usein muita perinteisemmin ja konservatiivisemmin, eivätkä välttämättä välitä kuulla toisten mielipiteitä. Opin, että kaikkien ihmisten kanssa ei tarvitse aina keskustella; kaikkia ihmisiä ei välttämättä kiinnosta kuulla minun näkökulmaani asioista, ja se on ok.

Voisitko suositella vaihtoon lähtemistä myös toisille?

Ehdottomasti! Vaihtoon lähteminen sopii yleisesti ottaen melkein kaikille, mutta Costa Ricaa suosittelisin erityisesti sellaisille ihmisille, jotka ovat kärsivällisiä ja huolellisia. Costa Rica on kaunis maa, mutta on erityisen tärkeää olla tarkkana ja noudattaa turvaohjeita. Lisäksi ihmisten mielipiteet saattavat olla erilaisia kuin omat, ja kulttuurierot länsimaihin verrattuna voivat olla suuria.

Minkä takia ihmisen tulisi mennä vaihto-oppilaaksi?

Vaihto-oppilaaksi lähteminen auttaa ymmärtämään maailmaa paremmin, vie kauniisiin paikkoihin ja antaa mahdollisuuksia tutustua hienoihin ja mielenkiintoisiin uusiin ihmisiin. Maailmasta oppii paljon uusia asioita, ja vaihto-oppilasvuosi on yleensä kerran elämässä –kokemus.

Mitä neuvoja antaisit toisille vaihto-oppilaille?

Kuuntele isäntäperhettäsi ja heidän neuvojansa. He ovat paikallisia, joten he tuntevat kotimaansa, ja sen mikä siellä on turvallista, ja mikä ei.

Miten ajattelet vaihto-oppilaskokemuksen vaikuttavan
tulevaisuuteesi?

Tulin juuri kahden kuukauden Erasmus-vaihdosta Espanjasta. En usko, että olisin lähtenyt Erasmus-vaihtoon ellen olisi aiemmin ollut vaihto-oppilaana Costa Ricassa. Nyt vietän kolme kuukautta Norjassa, koska minulla on ylioppilaskirjoitukset. Kun olen valmistunut ylioppilaaksi, lähden takaisin Costa Ricaan.
Vaihto teki minusta ihmisenä kypsemmän ja sain uusia ystäviä, joita en malta odottaa näkeväni uudestaan. Lisäksi olen itsenäisempi, ja tunnen oloni paljon aiempaa itsevarmemmaksi.

Miksi valitsit vaihtoyritykseksi juuri STS:n?

Valitsin STS:n, koska STS:llä oli monipuolinen valikoima erilaisia kohdemaita, ja koska heiltä sai myös todella ystävällistä asiakaspalvelua koronavirustilanteeseen liittyen. STS antoi mahdollisuuden perua vaihdon ja saada rahat takaisin, jos koronatilanne menisi oikein pahaksi. Muut vaihto-oppilasjärjestöt eivät käsittääkseni tarjonneet tällaista mahdollisuutta. Sain myös haastattelun yhteydessä STS:stä oikein hyvän vaikutelman. Siskoni oli myös STS:n vaihto-oppilas, ja sai STS:stä todella hyvän vaikutelman.

Oletko tyytyväinen asiakaskokemukseesi STS:n kanssa?

Olen hyvin tyytyväinen asiakaskokemukseeni; niin tyytyväinen, että toimimme nyt isäntäperheenä STS:n kautta tulleelle meksikolaiselle vaihto-oppilaalle.

Lue lisää